Hopeaa ja siitä tehtyjä asioita käsiteltiin samalla tavalla kuin rahaa siirtomaa-aikoina.
Koloniassa aikoina hopeasepät olivat sekä taitavia käsityöläisiä että pankkiireja. Koska hopea ja hopeasta valmistetut esineet olivat eräänlainen rahat, ihmiset voivat viedä hopearahaansa hopeasepään ja saada hänet sulattamaan hopean ja muokkaamaan sen esineeksi. Sellaisena hopeasepän kauppa oli elintärkeää paitsi hopeasepän, myös koko yhteisön kannalta. Kolonialtaan hopeasepän työkalut olivat monipuolisia ja vaativat paljon taitoja käyttää.
tulipesä
Ennen kuin seppä pystyi muotoilemaan hopean mihin tahansa merkitykselliseen muotoon, hopeasepän piti ensin sulattaa se uunissa. Käyttämällä upokkaa tai kanaa hopeaa varten, hän laittaa metallin uuniin melkein 2000 astetta. Kolonialaisina aikoina uuni lämmitettiin tyypillisesti paljeilla, joita avustaja tai oppisopimus pumppaisi. Seppä sulaisi erilaisia hopeaa, mukaan lukien kolikot ja muut pienet esineet. Myöhemmin hopean puhdistamisprosessissa uunia käytettiin uudelleen hopeamyrsyn lämmittämiseen jatkokäsittelyä varten.
muotti
Hopeaseppä käytti useampaa kuin yhtä muottia hopeaa jalostamalla. Ensimmäinen muotti oli valanmuotti, jota käytettiin heti sen jälkeen, kun hopea oli sulanut ensimmäistä kertaa. Hän antoi metallin jäähtyä muotissa ja lämmitti sen myöhemmin edelleen tarkentamiseksi. Seppä heitti tiettyjä kappaleita muotteihin, kuten kahvoihin ja nokkaan, ja juottavat ne sitten lopulliseen hopeakappaleeseen myöhemmin prosessissa.
Vasara ja alasin
Hopeaseppä lyö kuumaa, muokattavaa hopeaa vasaralla alasinta vastaan ja lyö sen haluttuun muotoon. Prosessin eri osissa käytettiin erilaisia vasarat. Joitakin vasaroja käytettiin nimenomaan metallin muotoiluun tietyillä tavoilla, kuten “iskuvasarat”, kun taas toisia pieniä, sileitä vasarat käyttivät pinnan tekemiseen erittäin sileäksi tai “höyläämiseksi”.
Kirjuri
Työkalu koristeluun tai allekirjoituksen jättämiseen valmiita esineitä varten, kirjoittaja kirjoitti kaiverretut kuviot ja kuviot valmiiksi hopeaksi. Hopeseppä teki tämän joko kaapimalla kirjoitinta pintaa pitkin tai lyömällä kirjoitinta hopealle erittäin kevyesti pienten sisennysten tekemiseksi. Kirjoittajakirjat ovat pitkiä ja ohuita sauvoja, jotka joskus kaadetaan kovalla materiaalilla. Siirtomaa-aikana ne rakennettiin tyypillisesti metallista, kuten valuraudasta, ja joskus myös puusta. Toisinaan seppä voi myös käyttää happea syövyttämään kuvioita hopeaan.
